Johtaja, pilvi muuttaa koko yrityksen toimintakulttuuria ja se pitää huomioida!

Ylimmältä johdolta saattaa puuttua ymmärrys siitä, kuinka iso muutos pilvi omalle organisaatiolle on ja millaista vastustusta se voi aiheuttaa. Vielä vuonna 2019 löytyy iso määrä isoja yrityksiä, joissa oma IT osasto ei tiedä kuinka pilveä pitäisi oikealla tavalla hyödyntää ja pahimmassa tapauksessa se jarruttaa tahallaan pilveen siirtyviä hankkeita. Tästä syytä asiat eivät etene liiketoiminnan haluamalla nopeudella.

Pilvipalveluiden hyödyistä on varmaan turha lähteä tekemään enää listauksia. Niitä on viimeisten 5 vuoden aikana varmasti tehty tarpeeksi. Suomessa pilveä on hyödynnetty jo pitkään ja mm. Ruotsiin verrattuna meillä on rohkeasti menty eteenpäin.

Digipöhinä on kantautunut jokaisen strategiajohtajan ja CDO:n yms. pöydälle ja nyökytellään yhdessä, että nyt pitää tehdä mobiileja ratkaisuja, olla ketterä, luoda uusia digitaalisia palveluita ja hyödyntää tekoälyä. Pilvi, näiden palveluiden alustana pitäisi olla itsestään selvyys. Olen kuitenkin huomannut, että yrityksissä ja organisaatioissa ei välttämättä ymmärretä mitä pilvipalveluiden hyödyntäminen oikeasti tarkoittaa ja vaatii.

Yleensähän tekniikka on tekniikkaa, eikä sitä pitäisi sotkea strategiakeskusteluihin, mutta tässä pilvipalvelut tekevät mielestäni poikkeuksen, ainakin vielä seuraavat x vuotta (en lähde ennustamaan). Kun digihuumassa yrityksille kerrotaan datan hyödynnettävyydestä ja muista uusista liiketoiminta mahdollisuuksista, niin tuntuu, että sieltä unohtuu mainita se alusta, mikä kaiken tuon mahdollistaa. Ilman pilvipalveluita joustavat ja skaalautuvat modernit data-alustat ja AI yms. hommat jäävät torsoiksi. Konesaliin tai yksityiseen ”pilveen” ei sellaisia pysty järkevästi rakentamaan.

Ylimmältä johdolta saattaa puuttua ymmärrys siitä, kuinka iso muutos pilvi on omalle organisaatiolle ja millaista vastustusta se voi aiheuttaa. Vielä 2019 löytyy iso määrä isoja yrityksiä, joissa oma IT osasto ei tiedä kuinka pilveä pitäisi oikealla tavalla hyödyntää ja pahimmassa tapauksessa jarruttaa tahallaan pilveen liittyviä hankkeita. Tästä syytä asiat eivät etene liiketoiminnan haluamalla nopeudella.

Tämä johtaa siihen, että liiketominnot alkavat itse rakentamaan esim. data kyvykkyyksiä pilveen, jotteivät joutuisi taistelemaan tarpeettoman paljon oman IT:n kanssa toteutustavoista.

Keskeisenä haasteena tässä näen sen, että palveluita lähdetään kehittämään ympäristöön, jossa ei ole kunnolla mietitty rakennettujen palveluiden jatkuvuutta ja hallittavuutta. Keskitetyn hallinnan puutte aiheuttaa tarpeettomia riskejä mm.  pääsynhallinnan vaikeutuessa.

Näin pilveen syntyy eri liiketoimintojen eri kumppanien kanssa toteuttamia ympäristöjä, joissa kukaan ei mieti kokonaisuutta.
IT on perinteisesti ajatellut näitä asioita, mutta nyt se on ohitettu.  IT:n huoli näissä projekteissa on ihan aito ja validi. Jos heillä ei ole osaamista rakentaa pilveen palveluita, niin miten liiketoiminnoilla sitä olisi? Voin sanoa, että ei ole osaamista sielläkään, riskienottokykyä ja intoa kylläkin löytyy.

Tämä johtaa, jo aiemmissa kirjoituksissani esiin nostamaan, pilvipalveluhässäkkään ja hallitsemattomaan pilveen.

Pilveen meno on iso muutos, joka pitää huomioida paremmin ja johtaa kunnolla.

Millä tavoilla tätä  voisi sitten huomioida?

Viestintä

Tarvitaan tehokasta sisäistä viestintää. Kun strategiassa on  linjattu, että kehitämme uusia digitaalisia palveluita ja ekosysteemejä, on tuotava selkeästi esille, että tämä tarkoittaa uusien pilvipalveluiden hyödyntämistä. Tätä pitää toistaa! Johdon kuukausikirjeessä mainittu asia hukkuu kohinaa. Olen usein ollut tilanteessa, jossa asiakkaan henkilöstölle on joskus kerrottu, että me tulemme viemään ympäristömme pilveen, mutta kukaan ei oikein ole tiennyt mitä se oikeasti tarkoittaa.

Johtaminen

Kun viestintä on kunnossa, tarvitaan pilvelle johtajuutta ja ymmärrystä aiheesta riittävillä natsoilla varustettuna. Jos pilveen menemistä ei johdeta kunnolla ja riittävällä mandaatilla, on asioiden eteenpäin vieminen hankalaa. Täytyy pitää huoli, että konesali prosessit ja arkkitehtuurit eivät valu pilveen. Pilvessä tarvitaan uudenlaisia tapoja toimia ja tämän ymmärryttäminen saattaa joskus vaatia vallankäyttöä.

Osallistaminen ja osaamisenkehittäminen

Hyvä johtaja ymmärtää, että osaamista ei synny tyhjästä ja kaikkea ei voi hankkia ulkoa. On tärkeää käyttää projekteissa osaavia kumppaneita, mutta ottaa myös oma IT mukaan alusta asti. Olemassa oleva osaaminen tulisi myös kartoittaa ja tehdä tämän perusteella oppimispolkuja pilvimaailmaan. Oikealla tavalla motivoitu vanha konesalikeijo voi olla erittäin innokas päivittämään osaamistaan. Vanhat tiedot ja taidot eivät muutu turhaksi yhdessä yössä, niitä vain hyödynnetään eri tavalla.

Motivointi

Pilveen meno on iso muutos henkilöstölle, ei pelkästään IT:lle. Myös ostaminen ja palveluiden tilaaminen muuttuu, sopimukset ovat erilaisia jne. Tämä voi herättää pahojakin pelkoja siitä, että oma työpaikka on vaarassa, eikä omat taidot riitä. Kannustamalla osaamisenkehittämiseen ja palkitsemalla tavoitteiden saavuttamisesta luodaan positiivinen ilmapiiri, jossa kaikilla on sama päämäärä. Tämä ei ole rakettitiedettä.

Kun nämä asiat on otettu huomioon riittävän ajoissa, voidaan lähteä rakentamaan modernia digitaalisten palveluiden alustaa, joka tukee liiketoimintaa ja ketterää kehitystä.

Ei pilvilinnoja

Vuoden 1983 Commodore VIC 20 mainoksessa sanottiin "Voit rakentaa vaikka Rooman, päivässä tai nopeammin" Mainoksessa oli hiukan liioittelun makua mutta jonkin suuren äärellä tuolloin oltiin.

 

Samassa tilanteessa ollaan nyt, jonkin suuren äärellä. Nykyaikaiset kehitystyökalut ja pilvi-infra mahdollistavat oikeasti globaalin näkyvyyden todella pienellä määrällä tekijöitä ja rahallinen investointi voidaan pitää alussa todella pienenä. Käyttäjämäärien kasvaessa ympäristö skaalautuu liki rajattomasti, jolloin tietenkin kustannuksetkin alkavat nousta. Tässä vaiheessa jonkinlainen ansaintamalli olisi hyvä olla valmiina tai rahoitus kunnossa.

Myös vaatimukset siitä, millaisia työntekijöitä tarvitaan tälläisen järjestelmän rakentamiseen ja kehittämiseen, ovat muuttuneet. Koodaajilla pitää olla enemmän tietoa infrasta ja infran pystyttäjillä pitää olla uudenlaista osaamista ja tietoa pilvestä ja itse koodaamisestakin.

Muutos toimintamalleissa ja tekniikassa on ollut nähtävissä jo pitkään ja on saavuttanut lähes jokaisen kolkan suomessa. Nopeimmat tekijät ovat jo vuosia sitten muuttaneet metodinsa ja pivotoineet sen jo muutamaan kertaan. Viimeisimmätkin yhtiöt ovat jo tekemässä muutoksia perinteisiin malleihinsa.

Itselleni tämä muutos on ollut hyvinkin kouriintuntuva. Mielessä ovat vielä ne pitkät illat kun “tunkattiin” servereitä manuaalisesti. Sama oli edessä aina kun piti pystyttää uusi ympäristö. Automatisoinnilla sama voidaan tehdä nopeammin ja toisintaa helposti valmiilla sapluunoilla. Myös tieto siitä miten ympäristö tulee rakentaa on helposti kaikkien saatavilla kun versionhallinnasta löytyy ajantasaiset tiedot skriptien muodossa.

Mihin tämä johtaa?

Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Mutta jos pitäisi pohtia mihin kehitys johtaa on melko helppo haistella trendejä ja nähdä miten rajat hämärtyvät entisestään. Infrastructure as a code tulee yleistymään merkittävästi entisestään ja konttiteknologiat jyräävät. Ihan kaikkialle julkipilvi ei voi levittäytyä, kireiden tietoturvavaatimusten ympäristöt ja toimijat joutuvat tekemään kompromissejä miten operoida.

Vieläkään ei siis Roomaa saa rakennettua päivässä eikä varmaan kahdessa, mutta jos esityöt on tehty huolellisesti ja provisiointi skriptipohjat on valmiina ei kauhean kaukana olla.

VENI VIDI VIC!

Moderni pilvioperointi: onnistu pilvitransformaatiossa, osa 2

Miten varmistutaan, että pilvitransformaatiossa onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla? Kerroin tämän kaksiosaisen blogisarjan edellisessä osassa miksi ja miten pilveen menossa usein epäonnistutaan, vaikka odotukset ovat usein suuria. Tässä toisessa osassa kerron, miten pilvitransformaatiossa onnistutaan, eli miten palveluita siirretään pilveen oikealla tavalla.

Alla kolme tärkeää neuvoa, joiden avulla pääset oikeanlaiseen lopputulokseen.

1. Luo pohja tekemiselle pilvistrategian ja pilven hallintamallin avulla

Keskustelemme paljon asiakkaidemme kanssa siitä, kuinka pilveä tulisi hallita, valvoa ja operoida ja millaisia asioita pitäisi ottaa huomioon silloin, kun käytetään kolmannen osapuolen kehittäjiä. Useita asiakkaita kiinnostaa myös se, millaisia suuntaviivoja ja toimintamalleja kannattaa määritellä, jotta asiat pysyvät hallinnassa.

Kun puhutaan pilvistrategian luomisesta ja hallintamallien uusimisesta, se ei tarkoita, että tarvittaisiin iso työryhmä pohtimaan asioita ja luomaan pino uusia prosesseja.

Pilvistrategian ja hallintamallin uusimisen onnistuminen on kiinni siitä, onko asioihin perehdytty kunnolla ja tiedostetaanko se, että olemme viemässä asioita uuteen ympäristöön, jossa toimiminen on erilaista kuin perinteisessä konesalissa.

On siis tärkeää tiedostaa, että pilvessä softaprojekteja voidaan viedä eteenpäin aivan uudella tavalla ja useiden toimittajien toimesta. On kuitenkin ymmärrettävä, että tällainen toiminta vaatii yhtenäisen mallin ja ohjeistuksen siitä, millaisia vähimmäisvaatimuksia yrityksen järjestelmiin liitettävillä uusilla palveluilla pitää olla ja millä tavalla niiden ylläpidosta ja jatkuvuudesta tulee huolehtia. On muun muassa ymmärrettävä miten pystyt varmistamaan, että pilvitileistä, tietoturvasta ja pääsynhallinnasta varmasti huolehditaan.

2. Vaadi modernia pilvioperointia – valitse oikeanlainen kumppani tai hanki itse osaaminen

Onnistunut pilveen siirtyminen vaatii oikeanlaista osaamista. Perinteisiltä käyttöpalveluntarjoajilta löytyy kuitenkin vain harvoin tällaista kyvykkyyttä. Tätä ongelmaa ratkaisemaan on syntynyt uudenlaisia pilvioperaattoreita, joiden missiona on auttaa asiakkaita pilvipalveluihin siirtymisessä ja niiden hallinnassa. Mistä tällaisen operaattorin tunnistaa ja mitä siltä tulee vaatia?

Tämä listaus on yhdistelmä Gartnerin, Forresterin ja AWS:n ajatuksia modernista operoijasta. Kun etsit kumppania…

  • vaadi vahvaa DevOps-kulttuuria – se luo pohjan palveluiden automaatiolle ja kehitykselle.
  • varmista pilvinatiivi osaaminen alustoista ja sovelluksista – luo varmuuden siitä, että työtä hoitaa asiantunteva taho, joka hallitsee kokonaisuuden ja ymmärtää sovellusten ja alustojen yhteentoimivuuden.
  • tarkista kumppanin ymmärrys useista alustoista – AWS, Azure ja Google ovat kaikki varteenotettavia vaihtoehtoja.
  • kysy osaako kumppanisi automaattista operointia ja ennakoivaa analytiikkaa – nämä kyvykkyydet alentavat muuttuvia kustannuksia ja auttavat toipumaan häiriötilanteista nopeasti.
  • vaadi ketteriä toimintatapoja ja läpinäkyvyyttä sekä palveluiden jatkuvaa kehitystä – luomalla selkeät ja tehokkaat palveluprosessit, kustannustenhallinta ja raportointi on helpompaa ja kehityksen hyödyt näkyvät asiakkaalle.

Solitan vastaus on ’moderni pilvioperointikumppani’ -malli, eli autamme sekä toimintamallien luonnissa että pilvistrategiassa. Moderni pilvioperaattori ymmärtää hallittavan kokonaisuuden ja auttaa rakentamaan oikeat toimintamallit ja suuntaviivat pilvikehittämistä varten. Tarkoitus ei ole rajoittaa kehittämisen nopeutta tai mahdollisuuksia, vaan huomioida asiat, joilla varmistetaan myös jatkuvuus ja ylläpidon helppous. Kehitysvaihe kun on kuitenkin vain murto-osa sovelluksen koko elinkaaresta.

Samalla kun kehittäjän tarpeet huomioidaan määritellään toimintamalleja mm. siihen, kuinka tilejä luodaan, kuka tilit luo, miten kustannuksia seurataan, millaisia käyttöoikeuksia annetaan ja kenelle, sekä millaisilla työkaluilla kehitetään – tai paremminkin – mihin työkaluilla pitää kyetä. Vastaamme siitä kuinka järjestelmiä valvotaan ja mitä ylipäätään valvotaan.

Oikeanlainen kumppani osaa lisäksi kertoa mitä pilveen ylipäätään kannattaa siirtää.

Siirto-sana on tosin tässä kohdassa hieman huono ilmaisu, koska sitä suositellaan hyvin harvoin millekään palvelulle. Onkin parempi puhua transformaatiosta, eli jonkin olemassa olevan muunnoksesta pilveen sopivaksi.

Pitäisin sovellusosaamista yhtenä keskeisenä ominaisuutena modernille pilvioperaattorille. Pilven voi nykypäivänä nähdä alustana, jolle koodataan erilaisia järjestelmiä ja sovelluksia. Tässä pelissä ei pelkällä palvelimenhallailu osaamisella pärjää. DevOps -kulttuuri on siksi keskeisessä roolissa siinä, miten sovelluskehitys ja operointi keskustelevat keskenään. On ymmärrettävä millä tavalla ympäristöjä automatisoidaan ja valvotaan.

Vahvan osaamisen ansiosta sovelluksesta pystytään valvomaan muutakin kuin pelkkää päälläoloa ja päästään kiinni siihen, miten se toimii ja toteuttaako se tehokkaasti tehtäväänsä. Kehittäjien ja operoijien vahva symbioosi auttaa kehittämään ja parantamaan jatkuvasti niitä kyvykkyyksiä, joilla tähdätään parempaan palvelun laatuun. Parhaimmillaan tällainen operaattori voi antaa asiakkaalleen saatavuuslupauksen siitä, että palvelut ovat jatkuvasti päällä ja toiminnassa ja mikäli ei ole, ne korjataan kiinteään kuukausihintaan. Mallissa pyritään minimoimaan manuaalinen operointi ja erikseen laskutettava tuntityö. Esimerkiksi meillä tämä on auttanut laskemaan asiakkaidemme laskutettavia tunteja jopa 75%

Kun tähän päälle lisätään vielä ymmärrys eri pilvipalveluiden hyödyistä ja parhaista ominaisuuksista sekä tiedot kapasiteetin käytöstä ja laskutuksesta saadaan kokonaisuus, joka palvelee asiakkaiden tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.

3. Älä säästä migraatiossa! Luo vaiheistukset toteutusprojektille

 

 

 

 

 

 

Lift & shift -tyyliset siirrot, eli vanhojen ympäristöjen siirrot sellaisenaan eivät useinkaan tuo haluttuja säästöjä. En tosin väitä, etteikö näin voisi käydä, mutta parhaat hyödyt saavutetaan, kun tarkastellaan operointimalleja ja ympäristöä kokonaisuutena. Tämä vaatii perusteellisen selvityksen siitä, minkä pilvessä halutaan toimivan ja miten sovellus on integroitu muihin järjestelmiin.

Koko ympäristö ja sen riippuvuudet tulee analysoida ja jokainen palvelu tulee käydä kerrallaan läpi. Sen jälkeen vasta suunnitellaan haltuunotto ja mietitään mitä voidaan automatisoida. Tämä kaikki vaatii aikaa ja rahaa.

Tavoitteena kannattaa pitää sellaista migraatiota, jonka lopputuotos on mahdollisimman automatisoitu ympäristö. Sen tulee myös alentaa operoinnin jatkuvia kustannuksia ja parantaa palvelun toiminnan laatua.

Solitan tarjoaa kaikki palvelut pilveen menemisen tueksi. Jos aihe kiinnosta, lue lisää palveluistamme verkkosivuiltamme ja lataa itsellesi Pilvipalveluiden ostajan opas.